Kellertävä maisemakuva

KIFFEL PESULAN TARINA

Kiffel Pesulan tarina on alkanut jo 80-luvulla, mutta puhkesi kukkaan 20 vuotta sitten, kun Jan-Ole Eriksson osti liiketoiminnan ja lähti kasvattamaan vaasalaisten luottopesulaa lähes tyhjästä. Ensimmäiset asiakkaat olivat Vaasan hienoimmat ruokaravintolat ja siitä liiketoiminta lähti pikkuhiljaa laajenemaan.

Marraskuussa 2021 Jan-Ole soitti minulle ja kysyi, haluaisinko ostaa pesulan. Mieleeni ei ollut ikinä juolahtanutkaan, että työskentelisin saatikka omistaisin pesulan. Istuttuani ensimmäisen kerran Jan-Olenin kanssa alas tiesin, että se on tässä. Tästä ovesta on kuljettava ja hypättävä tuntemattomaan. Myöhemmin keväällä 2021 ostin Mattokeisarilta kotimattojen pesun liiketoiminnan.

Molempiin kauppoihin liittyy valtavasti historiaa, perheitä, monenlaisia tunteita ja vahvoja siteitä. Olen valtavan ylpeä siitä, että Kiffel Pesulan juuret ovat sellaisessa maaperässä, missä on väkeviä tarinoita ihmisistä.

Vielä vuosi sitten pesula kantoi nimeä Vaasan Pyykkitupa. Muutoksen sysäsi liikkeelle siskoni Reetta. Hän alkoi pohtimaan, miten vanhoja mattoja voitaisiin uudelleen hyödyntämään ja mikä merkitys ekologisuudella voisi olla Pyykkituvalle.

Vuoden vaihteessa 2022 aloimme todella pohtimaan, mikä on olemassaolomme tarkoitus ja mihin suuntaan lähdemme viemään pesulaa.

Keväällä palaset loksahtivat paikoilleen. Haluamme auttaa asiakkaitamme pääsemään eroon kertakäyttökulttuurista ja antaa tekstiileille huomisen. Tähän missioon liittyy muun muassa uusi verkkosivustomme, mistä pystyy tilaamaan tekstiilien pesua, mistä päin Suomea tahansa tai tekstiiliopas, mistä saa vinkkejä tekstiilien hoitoon. 

Olen valtavan täpinöissäni siitä, että kohdalleni on saapunut tekstiilit. Ei ole kyse pesulasta tai pesukoneista, kyse on tekstiileistä ja kertakäyttökulttuurista eroon pääsemisestä. Olen myös todella onnellinen tästä tiimistä, jonka kanssa saan työskennellä. Pesulassamme on yli 20 vuoden kokemus tekstiilien käsittelystä ja sitä tietotaitoa haluan jakaa myös teille. On hienoa katsoa miten käsin työstämällä ja uusia tapoja kokeilemalla voimme päästä parempiin lopputuloksiin.

Terveisin,

Jenni

Asiaa samasta aiheesta

PIDÄ HUOLTA UNIHYGIENIASTA: NÄIN PESET PETAUSPATJAN PÄÄLLISEN

Lakanoiden vaihto ei aina riitä, kun pohditaan riittävää unihygieniaa. Moni pesee jo säännöllisesti liinavaatteiden lisäksi täkit ja tyynyt, mutta yksi tärkeä tekstiili voi unohtua: petauspatja. Petauspatjasta pestään yleensä vain sen päällinen, johon imeytyy nukkujista mm. hikeä ja muuta likaa. Kuinka petauspatjan päällinen pestään oikein? Miten voi välttää päällisen kutistumisen?

VAIHDA LAKANAT VÄHINTÄÄN PARIN VIIKON VÄLEIN – NÄIN PESET LIINAVAATTEET AIDOSTI PUHTAAKSI

Tiesitkö, että lakanat ja tyynyliinat tulisi vaihtaa 2-3 viikon välein, jotta niissä on hygieenistä nukkua?  Jos nukkuja hikoilee paljon, kärsii allergiasta tai taistelee iho-ongelmien kanssa,

NESTEMÄINEN VAI JAUHEMAINEN PYYKINPESUAINE? NÄIN TEET PYYKILLESI SOPIVAN VALINNAN!

Pestäänkö teillä kaikki pyykit samalla pesuaineella vai onko jokaiselle materiaalille oma aine? Suositko mieluummin jauhemaista vai nestemäistä ainetta pyykkiesi pesussa? Molemmissa pesuainetyypeissä on hyvät puolensa – lue alta, kuinka valitset omalle pyykillesi sopivan!