Nainen hymyilee

Syyhypunkki tarttuu myös tekstiilien kautta – näin puhdistat tekstiilit tartunnan jälkeen

Syyhypunkki on ikävä yllätysvieras, josta ei pääse eroon ilman lääkehoitoa. Jos epäilet syyhypunkkitartuntaa, suuntaa lääkäriin, josta saat tarvittavan hoidon ihollesi. Käännä sitten katse kodin tekstiileihin, sillä punkkien häätöoperaatio vaatii myös niiden perusteellisen puhdistuksen.

Kutisevaa ihottumaa ja iholle näppylöitä aiheuttavan syyhyn takana on pääasiassa kosketuksen kautta ihmisestä toiseen tarttuva, noin puolen millimetrin pituinen syyhypunkki. Punkki elää ihmisen ihossa yhdestä kahteen kuukautta, jonka aikana se kaivaa ihon alle käytäviä ja munii niihin. Kutina alkaa yleensä noin kuukauden kuluttua tartunnasta, ja on usein voimakkaampaa iltaisin ja öisin. 

Syyhypunkki ei parane itsestään, minkä vuoksi tekstiilien riittävä puhdistus on lääkehoidon lisäksi tärkeää, jotta punkeista pääsee kunnolla eroon. Tekstiilien perusteellinen puhdistus on iso operaatio, mutta suosittelen tekemään sen  kerralla kunnolla.

Kuinka puhdistaa tekstiilit syyhypunkeista?

Vaikka syyhypunkki leviää pääasiassa ihokosketuksen kautta, voi sen saada myös lakanoiden tai muiden tekstiilien välityksellä. Syyhypunkki säilyy tekstiilien ulkopuolella noin 3 vuorokautta, joten punkkien karkottamiseksi on tärkeää käydä kaikki käytössä olevat tekstiilit läpi jollakin näistä neljästä tavasta:

  1. Kaikki käytössä olleet vaatteet, pyyhkeet ja vuodevaatteet tulee pestä 60 asteessa.
  1. Jos tekstiili ei kestä pesua korkeissa lämpötiloissa, voit laittaa sen pakastimeen vuorokaudeksi.
  1. Kolmas vaihtoehto on laittaa tekstiilit muovipussiin, ja sulkea pussi tiiviisti. Anna tekstiilien olla suljetussa pussissa viikon ajan.
  1. Saunan kuumuus yli 80 astetta tappaa punkit, 2h.

Mitkä kaikki tekstiilit tulee käydä läpi:

  • Käytössä olleet vaatteet, pyyhkeet ja vuodevaatteet
  • Täkit ja tyynyt sis. koristetyynyt ja viltit
  • Jalkineet, pehmolelut
  • Kankaiset huonekalut, sohvat, sängyt ja patjat
  • Matot
  • Pipot, hanskat, villasukat yms.


Täkit ja tyynyt olisi hyvä pestä, mutta jos ne eivät kestä 60 asteen pesua tapa punkit jollain yllä olevista keinoista. Tekstiilien käsittelyn jälkeen imuroi kaikki kodin tilat sekä kankaiset huonekalut eli sohvat, sängyt, patjat ja matot.

Muistathan, että tätä asiaa ei tarvitse eikä kannata hävetä. Syyhypunkki ei johdu huonosta hygieniasta.
Jos haluat apua syyhypunkin taltuttamiseen niin ole rohkeasti yhteydessä!

Asiaa samasta aiheesta

PIDÄ HUOLTA UNIHYGIENIASTA: NÄIN PESET PETAUSPATJAN PÄÄLLISEN

Lakanoiden vaihto ei aina riitä, kun pohditaan riittävää unihygieniaa. Moni pesee jo säännöllisesti liinavaatteiden lisäksi täkit ja tyynyt, mutta yksi tärkeä tekstiili voi unohtua: petauspatja. Petauspatjasta pestään yleensä vain sen päällinen, johon imeytyy nukkujista mm. hikeä ja muuta likaa. Kuinka petauspatjan päällinen pestään oikein? Miten voi välttää päällisen kutistumisen?

VAIHDA LAKANAT VÄHINTÄÄN PARIN VIIKON VÄLEIN – NÄIN PESET LIINAVAATTEET AIDOSTI PUHTAAKSI

Tiesitkö, että lakanat ja tyynyliinat tulisi vaihtaa 2-3 viikon välein, jotta niissä on hygieenistä nukkua?  Jos nukkuja hikoilee paljon, kärsii allergiasta tai taistelee iho-ongelmien kanssa,

NESTEMÄINEN VAI JAUHEMAINEN PYYKINPESUAINE? NÄIN TEET PYYKILLESI SOPIVAN VALINNAN!

Pestäänkö teillä kaikki pyykit samalla pesuaineella vai onko jokaiselle materiaalille oma aine? Suositko mieluummin jauhemaista vai nestemäistä ainetta pyykkiesi pesussa? Molemmissa pesuainetyypeissä on hyvät puolensa – lue alta, kuinka valitset omalle pyykillesi sopivan!